Aiempi koirani Onni jouduttiin saattamaan ikiuneen joulukuussa 2012, ja silloin ajattelin eläväni ainakin muutaman vuoden ilman koiraa. Ikävä Onnia oli niin kova, ja toisaalta minua kiinnosti viettää elämää ilman niitä siteitä, joita koiran omistaminen tuo mukanaan. Muutaman kuukauden viettelinkin niin tyytyväisenä kuin juuri koiran menettäneenä voi ja nautin siitä kahleettomasta vapaudestani. Maalis-huhtikuussa äitini kuitenkin alkoi katsella koiranmyynti-ilmoituksia netistä, ja taas minäkin innostuin harkitsemaan uutta koiraa. Kävin katsomassakin erästä shelttipentua, mutta lopulta se pentu jäi ottamatta ja etsintä jatkui.
Kesän alussa koiran etsintään tuli tauko, kun selkäkivun vuoksi menin hetkeksi toimintakyvyttömäksi. Noh, selkä leikattiin ja pian olin taas kunnossa.
Kesän mittaan alkoi selkeytyä millaista koiraa taloon oltiin hankkimassa. Asun edelleen vanhempieni nurkissa, joten heidän sanansa painoi aika paljon. Äidilleni tärkeimmät kriteerit olivat sisäsiisteys, pieni koko (:D) ja se, että koira tulee toimeen lasten kanssa. Minä taas halusin itselleni koiran, jonka kanssa voisin kokeilla erilaisia harrastuksia. Harkitsin jopa collieta, mutta jostain syystä kun hyvä collieilmoitus tuli vastaa, se ei yhtään napannut.
Selasin Apulan ja tori.fi:n läpi varmaan toistakymmentä kertaa päivässä ja tartuin useampaankin ilmoitukseen. Kahdesta koirasta sovin jopa hakevani useansadan kilometrin päästä, mutta molemmilla kerroilla juuri edellisenä päivänä myyjä perui koko jutun ja oli joko löytänyt koiralle uuden ostajan tai päätti pitää sen itsellään.
Lopulta aloin olla jo epätoivoinen ja vaikka koiraa hankkiessa ei pitäisi pitää kiirettä, mutta minulla kuitenkin oli. Toisessa niistä sekarotuisista jonka meinasin ottaa oli akitaa, joten tietysti tutustuin rotuun. Sen koiran kuitenkin jäädessä entiseen kotiinsa kiinnostuin akitasta enemmänkin ja muistelin nähneeni tästä ihan meidän läheltä laitetun ilmoituksen vajaa puolitoistavuotiaasta akitauroksesta joka oli uutta kotia vailla. Sehän oli melkein kuin kohtalo, vai mitä? Akitamixin kautta tutustuin rotuun tarkemmin ja sitten naapurikylältä olikin sellainen kotia vailla. Pakkohan siihen oli ottaa yhteyttä! Pian meninkin katsomaan silloiselta nimeltään Töhvö-koiraa ja otin sen saman tien mukaani kotiin "koeajalle". Vanhempani olivat juuri sopivasti silloin reissussa joten saatoin tuoda koiran kotiini ja ilmoittaa vasta siinä vaiheessa heille että semmoinen on nyt hankittu. Sitten kotiin tullessaan äiti vähän järkyttyikin Toffen koosta ja on edelleenkin sitä mieltä että se on kertakaikkian liian iso. Aika äkkiä äidin katseesta kuitenkin huomasi että se on hyväksynyt pojan perheeseen sekä hyveineen että paheineen :)
Matkalla uuteen kotiin :)
Nurkkien tutkimista.
Koiran kanssa kotiin päästyämme alkoikin kuumeinen nimen miettiminen. Toffella ei varsinaisesti ollut nimeä, sillä sitä oli kutsuttu Töhvöksi, mutta ei se vaikuttanut reagoivan siihen mitenkään. Pyörittelin koko illan erilaisia nimiä mielessäni. Onni-koiran jälkeen halusin jotain muuta kuin tavallisen koiran nimen, ja yhtäkkiä päähäni pälkähtikin sana Toffe. Aluksi en edes tajunnut sen olevan toffee yhdellä eellä, koska se tuli mieleeni pyörittelemällä ja yhdistelemällä kirjaimia. Kuitenkin Toffen värin huomioiden tämä uusi nimi on ihan osuva. Tokihan se on vähän hintahtava ja ei varsinaisesti ilmennä maskuliinisuutta mutta hei, eihän se nimi miestä pahenna. :D
Alunperin en ollut suunnitellut hankkivani mitään kehäkettua, mutta nyt kun kuitenkin näyttelykelpoinen rotukoira taloon saatiin niin tokihan sitä pitää lähteä esittelemään. Ihan heti muutaman viikon Toffen meille tulon jälkeen mentiin jo ensimmäiseen mätsäriin. Siellä ei tosin mainetta vielä niitetty ja saatiinkin tuos sin. ei sij., mutta silti olen kyllä tosi ylpeä meistä molemmista, kun ensikertalaisina selvittiin ilman ylimääräistä draamaa.
Tästä se ruusukkeiden keräily sitten lähti!
Taas muutaman viikon kuluttua oli seuraava mätsäri, ja siellä alku olikin mitä mainioin ja pariarvosteluista suunnattiin punaisten kehään. Valitettavasti punaisten kehästä pudottiin ensimmäisten joukossa pois, kun Toffe ei sietänyt uroskoiria ympärillään. Luulen että se reagoi rähinöinnillään minun jännittämiseen.
Punaisten kehässä. Uskomatonta, että tästä on olemassa tällainen pönötuskuva. Minusta kun tuntui että tuo rähjäsi ihan koko ajan molempiin suuntiin!
Meidän kolmannessa ja tähän mennessä viimeisimmässä mätsärissä Toffe oli suoranainen virtuoosi! Parikisassa hävittiin upealle setterille huonompien liikkeiden takia, mutta sitten sinisten kehässä tuomari oli sitä mieltä, että Toffe oli kehittynyt siinä välillä merkittävästi ja jatkettiinkin kisaa BIS-kehään. BIS-kehässä jännitys tiivistyi, kun tuomareilla oli julkistamatta enää voittaja ja toiseksi jäävä koira. Olin ihan ihmeissäni että niin pitkälle oltiin päästy, että koko loppuillan jaksoin hurrata saamaamme tulosta sin. BIS2. On se vaan niin hieno koira. :3
Tähän mennessä meidän kehien valtaus ei ole edennyt tätä pidemmälle, mutta vielä tämän syksyn suunnitelmissa olisi harjoitella kaksissa mätsäreissä ja sitten marraskuussa päästäänkin tositoimiin Jyväskylän KV:seen. Mua jännittää jo nyt ihan kamalasti, mutta oon antanu itelleni luvan jännittää vaikka koko tulevat puoltoista kuukautta, kunhan sitten kehässä osaan olla kunnolla. Luotan siihen että koira toimii niin kauan kun minäkin osaan toimia oikein.
Ainiin, elokuusta vielä sen verran, että käytiin arkitottelevaisuuskurssi, ja olen kyllä tosi tyytyväinen että päätin mennä sinne. Opin kamalasti kaikkea ja suosittelen kyllä kaikkien käyvän sen, jos on yhtään epävarma koirankäsittelijä. Siellä sain kyllä tosiaan huomata miten nopea Toffe on oppimaan. Samaan pitäis koittaa vaan pyrkiä itsekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti